Aloittaessani astangajoogan tavoitteeni olivat enemmän tai vähemmän pinnallisia huolimatta siitä, että olin jo ehtinyt kesän ja alkusyksyn aikana saada paljonkin positiivista syventymistä ajatteluuni. Halusin "olla hyvä joogassa" ja suorittaa asanat kauniisti ja oikein. Painotus sanalla suorittaa. Jooga oli tehokasta treeniä ja venytti hyvin juoksemisen kiristämiä lihaksia. Halusin edetä nopeasti harjoittelussani. Päivittelin jopa Facebookiin päivän asanoita, joita olin kyseisenä päivänä treenannut. Erään pidempään jooganneen ystäväni mielestä se oli varmaankin hupaisaa ja niin minustakin nyt.
Mitä pidemmälle olen päässyt aivan alkuvaiheissa olevassa harjoittelussani, sitä enemmän tavoitteet ovat kääntyneet sisälle päin. Jokaisen joogaharjoituksen aikana huomaa kuinka vähän sitä vielä tietää mistään. Odotan mielenkiinnolla kuinka ajattelu muokkaantuu pidempään harjoiteltuani. Nöyryyden oppiminen onkin ollut joogan parhaita paloja itselläni, sillä en todellakaan voi sanoa nöyryyden kuuluvan hyveisiini. Joogatessa on pakko alistua kun kroppa ei taivu niinkuin haluaisi, välillä unohtaa hengittää, väli-vinyasat eivät ole niin lennokkaita kuin mielessään kuvitteli ja kotona hyvin sujunut päälläseisonta nostaa yhtäkkiä joogasalilla kummallisia pelkotiloja pintaan. Joogassa oppii, kuinka yhtä mieli ja keho ovat. Jos toinen on lukossa, ei kumpikaan voi toimia optimaalisesti. Kehon ja mielen "uudelleenviritys" vie kuitenkin aikansa ja voi tehdä yllättäviäkin tepposia aloittelevalle joogille. Mirva kirjoitti blogissaan, kuinka jooga saattaa laittaa aluilleen isoja muutosprosesseja, jotka harjoituksen aikana henkisten lukkojen purkautuessa voivat tulla pintaan esimerkiksi itkuna. Kiva kuulla että muillakin voi olla vastaavanlaisia kokemuksia! Harvat ovat ne kerrat, jolloin minua ei itketä loppumantran viimeisen om-äänteen aikana. Silloin mieli on täysin läsnä, keho soi ja koko sali tuntuu väreilevän energiaa. Vähemmästäkin alkaa itkettää. Jokaisen joogatunnin jälkeen hypähtelen hymyillen kotiin.
Huomenna aamulla astelen Petri Räisäsen alkeismysorekurssille Helsingin astangajoogakoulun Annankadun salille, vaikka jännittääkin hurjasti! Jostain syystä pelkään etten muista sarjaa tai mokaan jollain lailla. Kuinka turhaa itsekritiikkiä! Eihän joogassa voi epäonnistua. Yritän päästä järjettömistä peloistani mysore-harjoittelua kohtaan ja odotan innolla, minkälaisia tuntemuksia säännöllinen aamuharjoittelu nostaa pintaan. Jos olet tulossa samalle kurssille, niin tule sanomaan moi!
Kuvalähde www.ashtangabook.com
Tekstit
5 kommenttia:
Äääk, mun kai pitäs sitkeästi mennä joogaamaan lisää, mutta ku ekakerran jälkeen tuli heti pää kipeäks ni en oo sit muka viittiny mennä. Kai siitäki ois buranalla päässy.
hei. näin sut ja olit tosi paksu.
mari, mulla tuli myös aluksi pää tosi kipeäksi ja myös muutamana päivänä nyt intensiivikurssin aikana. Kyselin ohjaajalta mahdollisia syitä päänsärkyyn ja ilmeisesti mulla se johtuu liiallisesta hartioiden jännittämisestä tietyissä asanoissa. Harjoituksella kai siitä pääsee vähitellen :)
Anonyymi, ihan normaalipainoinen kyllä olen, mutta enpä ole koskaan mikään laihuliini väittänytkään olevani!
Ma en ole koskaan tunnin jalkeen kokenut paansarkya, painvastoin; taivaallista keveyden tunnetta vaan.
Mina kavin kanssa vuonna yks ja kaks Petri Raisasen tunneilla silloin kun he opettivat viela Tanssivintilla. Vitsit hanella on taydellinen vartalo. Karismaattinen tyyppi muutenkin.
Olen yrittanyt aloittaa tunneilla kaymisen taas, mutta tyoaikojeni takia en ole paassyt aloittamaan. Mutta intensiivinen joogaharjoittelu nakyy lahitulevaisuudessani...
Katz, mullakin yleensä on lähinnä kevyt ja onnellinen olo harjoituksen jälkeen :)
Räisänen oli kyllä erittäin karismaattinen henkilö, rauhaa huokuva ja sellainen joka täyttää olemuksellaan koko tilan.
Mulla myös joogaharjoittelu jää nyt keväällä vähän vähemmälle kun keskityn juoksemiseen. Sekin on tosin mulle meditaatiota! Tsemppiä joogaan ja aurinkoista kevättä!
Lähetä kommentti