torstai, 21. tammikuuta 2010

Lasagnea

Raw LasagneHeidin blogissa tämän postauksen kommenttiosiossa kyseltiin kovasti raakalasagnen reseptiä ja sain siitä inspiraation tehdä omaa versiotani. Tai no ei omaa, koska ohje on häpeilemättä varastettu lahjakkaan raakakokin The Raw Chefin blogista. Tämä on ehdottomasti parasta lasagnea mitä olen koskaan syönyt ja mukavan ruokaisaa ja raskasta ruokaa näin talven keskellä. Itselläni ainakin talvella tulee useammin halu syödä jotain ruokaisampaa ja tämä tyydyttää sen halun enemmän kuin hyvin. Kuvan annoksesta jaksoin päivän pitkien juoksulenkkien jälkeenkin syödä vain noin puolet ennen kuin kroppa sanoi stop. Hassu juttu sinänsä, sillä vielä viime kesänä söin samanlaisen annoksen loppuun, vaikka vatsa tuntuikin olevan jo aivan täynnä. Tätä kai kutsutaan oman kehon kuuntelemiseksi :) 

Terveellinen herkkulasagne on mahtava korvike alkuperäiselle epäterveelliselle sukulaiselleen. Tai oikeastaan tässä tapauksessa ei voi puhua korvikkeesta, sillä raakalasagne, kuten monet muutkin raakaruoat, on mielestäni aivan oma ruokalajinsa ja jopa paremman makuinen kuin turvottava ja väsyneen olon aiheuttava uuniruoka aka. lasagne.

Lasagnen valmistaminen vie melko paljon aikaa (verrattuna perusruokiini smoothieisiin ja salaatteihin), joten tämä ei itselläni kuulu ihan jokapäiväiseen tai -viikkoiseen repertuaariin. Usein myös korvaan jotkin vaikeammin saatavat raaka-aineet sillä mitä kaapista sattuu löytymään. Alkuperäisessä reseptissä pähkinäjuusto tehdään macadamioista, mutta oma versioni valmistuu cashew-pähkinöistä ja on mielestäni oikein hyvää. Jääkaapista ei tällä kertaa löytynyt myöskään alkuperäisen ohjeen pinaattia, joten korvasin sen tuoreella basilikalla. Pestoakaan en aina jaksa valmistaa itse, joten versioni ei aina ole täysin raw. Minulle sillä ei ole väliä, ei se ole niin justiinsa. Aina parempi olisi tietenkin valmistaa kaikki alusta loppuun itse laadukkaista raaka-aineista, mutta en jaksa stressata niistä muutamista ei-raaoista (ja usein ei-luomuista) valmisteista joita käytän.

Tässä vielä The Raw Chefin lasagnesta mukailtu versio. Ohje on siitä mainio, että se ei vaadi mitään erikoisia työvälineitä, kuten esimerkiksi kuivuria. Myös suurin osa aineksista löytyy lähikaupasta. Kaikki mitat on jälleen noin-mittoja, koska itse heittelen aineksia cutteriin täysin fiiliksen mukaan melko summittaisia määriä. Nälissäni skippasin myös ohjeessa mainitun jääkaappivaiheen, mikä olisi auttanut lasagnen kasassa pysymistä. Annokseni ei ehkä näytä yhtä herkulliselta kuin Raw Chefin alkuperäinen versio, mutta maku on kyllä erittäin mainio! 

RAAKALASAGNE 
Ohje noin kahteen kuvassa olevaan annokseen 

"Jauheliha"täyte
1dl vähintään tunnin ajan liotettuja saksanpähkinöitä
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja (käytin öljyyn säilöttyjä)
1rkl soijakastiketta
2tl kuivattua oreganoa
0,5tl cayanne pippuria
pieni loraus oliiviöljyä jos massa vaikuttaa liian kuivalta
0,5tl hunajaa (myös agave käy)

Kaikki ainekset cutteriin tai blenderiin ja surautetaan karkeaksi massaksi. 

Tomaattikastike 
2dl tomaattia, siemenet poistettu
0,75dl aurinkokuivattua tomaattia (käytin öljyyn säilöttyjä)
2 taatelia
1 pieni valkosipulinkynsi
1,5rkl kuivattua oreganoa
pieni loraus oliiviöljyä
2rkl sitruunanmehua

Kaikki ainekset taas cutteriin tai blenderiin ja surautetaan sileäksi kastikkeeksi. 

Cashew-juusto 
1,5dl cashew pähkinöitä
2rkl sitruunanmehua
2rkl ravintohiivaa (löytyy luontaistuotekaupoista ja antaa juustoisen maun. Huom, ei ole raw!)
1 paprika
2rkl tuoretta persiljaa
1rkl tuoretta timjamia (jäi tästä satsista puuttumaan ja toimi hyvin ilmankin) 
0,5tl hyvää suolaa
tarvittaessa loraus vettä

Ainekset blenderiin tai cutteriin ja prosessoidaan niin pitkään että massa on höttöä ja tuorejuustomaista. Tästä erästä jää yleensä yli esimerkiksi kasvisten dippaukseen tai levitteeksi siemenkekseille. 

Lisäksi: 
-1 kokonainen kesäkurpitsa viipaloituna juustohöylällä. Ripottele viipaleiden päälle vähän hyvää suolaa, mustapippuria ja muutama tippa oliiviöljyä noin 10 minuuttia ennen kasaamisvaihetta.
-Tuoretta tai sulatettua pakastepinaattia tai tuoretta basilikaa. Laita pinaatti tai basilikat pehmentymään oliiviöljytilkkaan ja lisää hieman hyvää suolaa.
-Joko itse valmistettua tai valmista pestoa 

Kasaaminen: 
Jos lasagnea valmistaa enemmän, kannattaa kerrokset kasata vuokaan. Oman yksittäisen annokseni tein suoraan lautaselle. Levitä ensimmäinen kerros kesäkurpitsaviipaleita hieman lomittain. Tämän jälkeen lisää päälle kerros saksanpähkinätäytettä, cashewjuustoa, tomaattikastiketta ja pestoa. Levitä näiden päälle uusi kerros kesäkurpitsaviipaleita vastakkaiseen suuntaan kuin edellinen kerros. Lisää näiden päälle jälleen kerros kaikkia täytteitä + pinaattia tai basilikaa. Näiden päälle tulee vielä viimeinen kerros kesäkurpitsaa, jälleen eri suuntaan aseteltuna kuin edellinen kerros. Jos maltat odottaa, laita vuoka jääkaappiin useammaksi tunniksi, jotta annokset pysyvät helpommin kasassa. Jos olet nälkäisempi, koristele annos tuoreella basilikalla ja nauti saman tien!



5 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Herkullisen näköistä lasagnea! Olen tässä jo muutaman viikon yrittänyt syödä 90% raw, mikä on lähinnä tarkoittanut salaatti/keitto/pirtelö-linjaa, joten voisin kokeilla vaikkapa lasagnea vaihtelun vuoksi =)

Katja kirjoitti...

Voi miten kivaa että olit taas päivittänyt blogiasi ja vielä tämmöisellä postauksella!! Löysin Heidin blogin kommenttilootasta tieni Valen blogiin ja raw lasagne ohjeen, mutta koska siitä ei ollut kuvaa, ei tullut oikeaa fiilistä. No nyt on se fiilis ja tämä herkkulasagne lähtee kokeiluun asap!

:)

Harri kirjoitti...

Tätä lukiessa tuli kyllä nälkä :)

Okriina kirjoitti...

Ihana kuva ja herkullinen ohje. Ja näiden vanhojen klassikoiden muokkaaminen tuo kyllä vielä jotain ekstra tyydystystä :)

Outi kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoijille! Multa on ihan täysin jäänyt kommentteihin vastaaminen viime aikoina :(

Linda, mulla tuollaiset raskaammat raakaruoat helpottavat "raakana pysymistä", vaikka en olekaan lähellekään 100%:lla raakaruokavaliolla.

Katja, toivottavasti tuli hyvää lasagnea :)

Harri, jep, I know the feeling ;)

Okriina, kiitos! Vanhat klassikot on kyllä ihania, vaikka mielestäni raakaruoat pitäisikin ottaa täysin omina ruokalajeinaan, eikä kopioina tai korvikkeina alkuperäisistä ruokalajeista.