Olen Outi. Olen sokerinarkkari, krooninen vatsavaivojen potija, entisestä lihansyöjästä lähes raakavegaaniksi kääntynyt urbaani hippi ja luomun kannattaja. Siinäpä lähtökohdat.
Viime kevät ja kesä on ollut minulle todellista valaistumisen aikaa. Moni asia on selkiytynyt entisestään ja olen myös löytänyt lukuisia uusia juttuja, joista suurin osa on niin itsestäänselviä, että on monta kertaa pitänyt miettiä miksen ole niitä aikaisemmin tajunnut. No, se lohduttaa, ettei moni muukaan ole niitä (näköjään) tajunnut. Tässä blogissa haluaisin jakaa omia ja muiden oivalluksia ravinnosta, treenaamisesta, kauneudesta ja ylipäänsä hyvästä olosta ja toivottavasti myös kommenttien kautta saada lisää ajateltavaa. Huikeinta olisi, jos joku muu kokisi samanlaisen valaistumisen ja saisi paremman olon :)
Tämä on minun tieni:
Viitisen vuotta sitten sairastuin munuaistulehdukseen, jonka seurauksena olin yli kuukauden verran täysin raato. Pahinta kuitenkin oli lääkärin määräämä hevoskuuri antibiootteja, joita söin koko kuukauden ajan tulehduksen häätämiseksi. Olen aina ollut herkkävatsainen ja "vatsalla jännittäjä", mutta kuurin jälkeen olo oli kamalampi kuin koskaan. Munuaistulehdus oli kyllä poissa, mutta vatsa oli jatkuvasti niin kipeä, että jouduin suunnitella jopa menoni sen mukaan etten joutuisi syömään ennen menoa tai sen aikana, koska vatsa parka reagoin kaikkeen ruokaan niin voimakkaasti. Tai luulin sen reagoivan kaikkeen. Olin väärässä.
Lopulta tilanne oli niin paha, että kävin luontaistuotekaupasta kysymässä neuvoa, koska lääkärin neuvoista ei ollut mitään apua. "Kaikki testit on ok, ei sinua mikään vaivaa." Niinpä niin. Luontaistuotekaupan myyjä kertoi probiooteista ja "hiivanhäätökuurista", joka käytännössä oli kasviksiin perustuva ruokavalio, josta oli poistettu sokeri ja valkoiset viljat. Kokeilin sekä probiootteja että kyseistä kuuria ja vatsaongelmat hävisivät. Tämän hetkisen tietämykseni perusteella voisi sanoa että ihmekös tuo. Silloin en kuitenkaan ollut vielä perehtynyt low carbiin, luomuun, vegaaniseen ruokavalioon, elävään ravintoon, raw foodeihin, elimistön ph-tasapainoon jne. Uuden ruokavalion aiheuttama hyvä olo oli minulle kuin valaistuminen: kuinka näin hyvä olo voi edes olla?! Vatsakivut eivät vaivanneet, ei tehnyt mitään mieli ja olo oli kumman tyytyväinen koko ajan. Varsinkin makeanhimon häviäminen oli kaltaiselleni sokeriaddiktille täysin uutta.
Aloin tutkia kaikkea mahdollista ravintoon liittyvää aineistoa ja löysin vähähiilihydraattisen ruokavalion, joka oli hyvin lähellä luontaistuotekauoan myyjän neuvomaa "hiivanhäätökuuria". Paljon kasviksia, paljon lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita, rajoituksetta luonnollisia rasvoja ja kaikki sokeri ja viljat pois. Olo oli mitä mainioin eikä nälkä vaivannut. Tätä ruokavaliota noudatin lähes kaksi vuotta, kunnes lihan syöminen alkoi ällöttää nähtyäni lukuisia videoita ja kuvia siitä, kuinka tehotuotettuja eläimiä kohdellaan. Olin myös tullut tietoiseksi lihatuotannon äärettömästä epäekologisuudesta ja melkoisena vaatefriikkinä shoppailijana halusin tehdä edes jotain pienentääkseni hiilijalanjälkeäni. Lopetin vähähiilihydraattisen elämän ja palasin virallisterveelliseen ruokavalioon, josta kuitenkin olin vähentänyt lihan määrää huomattavasti. Olo huononi ja kilot kertyivät. Tilanne pysyi samana tämän vuoden kevääseen asti.
Keväällä podin viikon kestäneen vatsataudin, jonka jälkeen ei tehnyt mieli syödä mitään. Olin vatsapöpön aikana laihtunut 5 kiloa, ja parannuttuani ajattelin että nehän pysyy poissa. Päätin aloittaa syömisen varovasti ja ajattelin että lyhyt paasto saattaisi olla hyvä idea. Etsin paasto-ohjeita netistä ja pitkään seuraamani Kemikaalicocktail-blogin kautta löysin Quinoaa!-blogiin, josta surffasin Kimberly Snyderin nettisivuille. Paaston sijasta löysin Green Smoothien! Aloin juoda erilaisia vihersmoothieita joka aamu ja muutaman viikon ajan elin pelkillä kasviksilla ja hedelmillä. Sen jälkeen otettuani enemmän selvää elävästä ravinnosta kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen: miksi en aikaisemmin tajunnut tätä? Olin jo useamman vuoden lukenut lukuisia ravitsemusta koskevia tutkimuksia, blogeja, kirjoja, lehtijuttuja ja kokeillut vaikka mitä, mutta miksi en ollut tajunnut, että ruoka on terveellisintä syödä siinä tilassaan jossa se on? Kaikella on aikansa ja ehkä en aikaisemmin ollut vielä ollut valmis tähän elämäntapaan. Tuntui siltä, että kaikki aikaisemmin haalimani tieto oli vain polku, joka johti tähän. Palat loksahtivat yhteen ja kaikista tiedonmurusista tuli järkevä kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olo on keväästä lähtien ollut parempi kuin koskaan ja kroppakin on kokenut melkoisen muodonmuutoksen kaupanpäällisenä :)
Se mikä lähti muutaman kilon poissa pitämisestä muuttuikin elämäntavaksi, joka on jo nyt vaikuttanut myös moniin muihin valintoihini. En vieläkään halua lokeroida itseäni elävän ravinnon tai raw foodin lokeroihin, en vegaaniksi enkä edes vegetaristiksi. Teen edelleen sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä, myös silloin kuin kyseessä on ravinto. Jos mieleni tekee pizzaa, syön sitä. Ajan myötä uskon kuitenkin mieltymyksien muuttuvan reilustikin. Muutosta olen huomannut jo nyt, sillä sokeria ei enää tee juurikaan mieli.
Tämä on minun tieni, mutta olen vasta aivan alkumatkalla. Koska olen käyttänyt ja käytän jatkossakin todella suuren osan ajastani Niiden Hyvien Juttujen, etsimiseen ja selvittämiseen jotka parantavat oloa ja terveyttä, haluan tässä blogissa jakaa ne myös muille. Tarkoitukseni on kertoa niistä asioista jotka kiinnostavat minua ja ovat auttaneet minua saamaan paremman olon, on kyse sitten raakaruoasta, luomukosmetiikasta tai parhaista treenikikoista. Ensimmäinen kirjoitukseni keskittyi siksi ravintoon, että se on ehkä suurin yksittäinen asia, mikä vaikuttaa (ainakin omaan) oloon. Ja kun itse voi hyvin, positiivinen energia tuntuu siirtyvän myös kaikkeen ympäröivään. Asiat vaan sujuvat helpommin! Kaikki täällä esittelemäni jutut eivät ehkä toimi sinulla, mutta toivottavasti saat tätä kautta kimmokkeen etsiä Sen Oikean Jutun juuri sinulle.

16 kommenttia:
Loistavaa Outi, kiitos jo etukäteen varmasti mielenkiintoisesta blogista!
Kiitos kommentistasi :) Saas nähdä millainen tästä blogista muotoutuu, ainakin paljon ruokaohjeita ja ruokavaliokuvia on todennäköisesti tulossa...
valokuvia siis, toivottavasti valioita sellaisia ;)
Hei,
mielenkiinnolla myös jään odottamaan mitä blogi tuo tullessaan. Itselläni on vähän samantapainen matka takana, vhh-dietistä lähi-ja luomuruokaan, nyt kinnostunut erityisesti elävästä ravinnosta. Kasvispainotteisesti olen syönyt aina, pahin viholliseni on sokeri! ja tää on se mihin vieläkin kompastun, itsekuria ei löydy väsyneenä vaikka kokemus on osoittanut, miten paljon paremmin voi jos söisi hedelmiä tms... ääh. huono tekosyy. mielelläni kuulisin kuitenkin toisen selviytymistarinan sokeriahdingosta pois. kokonaan en haluaisi luopua (ehkä on pakko?), ihanaa olisi jos jäisi harvinaiseksi herkuksi...
Anonyymi, kiitos kommentistasi. Olen huomannut, että itselläni pahin vihollinen ei yllättäen olekaan sokeri, vaan viljat! Vaikka sokeriahan nekin oikeastaan ovat, varsinkin raffinoituina. Sokerinarkkari olen edelleen, mutta suunta on koko ajan parempi. Olen huomannut, että kun syön riittävästi rasvoja ei sokeriakaan tee mieli niin paljoa. Täyskieltäytyminen ei itselläni toimi, koska se on liian suuri muutos elämäntapoihini. Vähentäminen ja korvaaminen paremmilla jutuilla, kuten raakasuklaalla ja hedelmillä sen sijaan tuntuu toimivan oikein hyvin :) Palaan aiheeseen myöhemmin vielä postauksen muodossa, kiitos aihevinkistä!
Terve!
Löysin blogisi juuri aivan sattumalta ja oli huvitavaa/innostavaa huomata, että olen täysin, TÄYSIN samassa tilanteessa kuin itse kirjoitat olevasi :D Lähtien ihan ruokavaliomuutoshalukkuudesta, (atkins, heinonen ym.) ihan tuohon saakka, että tässä syksyssä on sitä jotain! Olen varsin innoissani siitä heurekasta, että ruokavaliolla todella VOI muuttaa elämän. Paula Heinoselle kiitos kaunis, itselläkin tähän on ollut pitkä matka (joka siis myös vasta alussa) ja kiinnostusta aiheeseen ollut kuitenkin niin kauan kun muistan!
Tulipas pitkä kommentti, no anyway, seurailen mielenkiinnolla editymistäsi :)
Löysin blogisi Olli Postin blogin kautta. Olen aivan ihastuksissani ja tuntuu niin hassulta, kuinka monet ihmiset ovat löytäneet samat jutut kuin minäkin, vaikka olen kuvitellut olevani tuntemusteni ja uusien löydösteni kanssa ihan yksin (kaveripiirissäni olenkin). Ihanaa että on ihmisiä jotka jaksavat jakaa ajatuksiaan ja hyvän olon vinkkejä muille - tekisin varmasti itsekin niin jos aika vain riittäisi (ehkä tulevaisuudessa). Ilmoittaudun siis blogisi uskolliseksi lukijaksi jo nyt ja aion vierailla seuraavaksi myös toisen blogisi puolella!
Se piti vielä sanoa, että minulle on käynyt jota kuinkin samalla tavalla, kun aloitin ruokavalioni muutoksen, tuntuu kuin koko elämäni olisi muuttunut kertaheitolla! En voinut kuvitellakaan että ravinto vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti ihan kaikkeen mitä teen, olen ja ajattelen. Ruokavalion muutoksen aikoihin löysin myös astangajoogan ja nämä kaksi yhdessä ovat todella saaneet aikaan hurjan elämänmuutoksen.
Hyvää syksyä ja laita lemppari vihersmoothie reseptisi jakoon :)
hei,
mielenkiintoinen alku blogillasi! Minä olen aivan käsittämätön sokerihiiri ja se oma ratkaisu on vielä löytymättä. Vähähiilarinen toimii, mutta henkisesti en kestä niin runsasta maidon, mnunien ja kalan syöntiä. Ja kaikki kokeiluni edellisten vähentämiseksi ovat parin edellisen vuoden aikana päätyneet irtsarihyllyn ääreen... Toivonkin löytäväni hyviä vinkkejä. Iloa ja valoa!
Kiitos kaikille kommenteista ja kiva että löysitte blogiini :)
Doris, tämä taitaa olla muutosten syksy monelle :) Kivaa että on muitakin samassa tilanteessa! Se on jotenkin niin jännä että monella on palaset loksahtaneet samoihin aikoihin paikoilleen.
Maria, Ollin blogin kautta on tainnut moni muukin tänne löytää yhtäkkiä. Täytyypä käydä kiittämässä Pakurimiestä maininnasta :)
Elämänmuutos ruokavaliomuutoksen johdosta on todella ihmeellinen juttu. Mulla oli tässä parin viikon ajan vähän huonommat ruokavaliovalinnat ja mussutin joka päivä karkkia ja muuta itselleni ei hyvää. Samalla tuntui että mielialatkin olisivat menneet alaspäin, ei meinannut jaksaa mitään ja ideoita ei tullut samalla lailla kuin paremmilla safkoilla. Nyt kun palasin takaisin ruotuun, olo on taas mahtava sekä henkisesti että fyysisesti ja on hullu flow koko ajan päällä! Kyllä se oikeanlainen ravinto on vaan niin käsittämättömän tärkeä juttu sekä kropalle että mielelle.
Kiitos kommentista & visiitistä ja oikein virkeää syksyä sinullekin!
Hei Anonyymi, Mitä jos kokeiletkin maidon ja munien sijaan syödä paljon pähkinöitä, siemeniä, kylmäpuristettuja öljyjä ja esimerkiksi avocadoa? Mulla itseasiassa vhh-ruokavaliollakin toimi kaikkein parhaiten yhdistelmä paljon kasviksia+paljon rasvaa. Silloin oli paras olo eikä juurikaan tehnyt mieli sokerihöttöä. Vihersmoothiet kannattaa ainakin ottaa kehiin ja kookosöljy! Ja tietenkin raakasuklaa, jokaisen sokeriaddiktin pelastus ;)
Tsemppiä sulle ja valoa syksyyn!
Aiotko painaa talven läpi barefoot?
Mä aion koittaa :)
En ihan täysin paljain jaloin, mutta Vibrameissa tai aidoissa inkkarimokkasiineissa :) En osaa enää juosta lenkkarit jalassa! Varmaan nyrjäyttäisin koipeni heti saman tien jos koittaisin...
sama :)
Kiitos ihanasta blogista, löysin tänne Ollin blogin kautta :) Itselläni on hieman samanlainen tausta, aloin saada yliherkkyysoireita "tavis"-ruoasta ja siirryin vhh:lle. Allergiat ja vatsavaivat hävisivät ja paino putosi. Olen ollut vhh:lla on-off jo muutamia vuosia mutta koko ajan on ollut sellainen olo että joku palikka tästä vielä puuttuu. Olen lueskellut Heidin ja Ollin blogia ja innostunut aivan täysillä näistä ravintoasioista. Olen ihan hämmästynyt kun niin moni on alkanut nyt blogaamaan näistä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista, jonkinlainen kollektiivinen herääminen on tapahtunut ;)
Moi!
Löysin blogiisi Ollin blogin vinkistä. Ihan mielettömän hienoa lukea kokemuksistasi, etenkin kun niihin on myös helppo samaistua! Omassa polussani on nähtävissä samoja vaiheita.
Sairastuin krooniseen suolistosairauteen 6 vuotta sitten ja sitä ennen ravintoasiat eivät paljoa kiinnostaneet. Elinikäinen lääketuomio ja paiksusuolen poistouhka olivat lähtölaukaukset elämäntapamuutoksille ja kiinnotukselle ravitsemusta kohtaan. Monien mutkien kautta (mm. karppaus) palaset alkoivat toden teolla loksahdella paikoilleen viime keväänä. Luomuruoka, raaka ravinto, superfoodit, vihersmoothiet ja kasvispainotteisuus. Uuden suhtautumistavan opetteleminen ruokaan. Fiilikset on uskomattomat ja sen elinikäisen lääkepurkin kansi pysyy nykyään kiinni.
Jään innolla seuraamaan blogiasi! Tsemppiä ja kiitos!
Anonyymi1, mun mielestä vhh perustuu oikeastaan täsmälleen samaan asiaan kuin raakaruokavalio, mahdollisimman ravintorikkaaseen ruokaan. Jokin pala vhh:sta tosiaan puuttuu ja sen löysin tästä :) Kollektiivinen herääminen on todellakin näköjään tapahtunut ja hyvä niin! Hyvillä jutuilla on tapana levitä nopeasti. Tervetuloa blogiini!
Anonyymi2, kiva että löysit tänne :)
Monilla tuntuu vasta siinä vaiheessa heräävän kiinnostus ravintoa kohtaan, kun tilanne on jo niin paha että on pakko. Näin itsellänikin. Mua on myös uhkailtu suoliavanteella lapsesta lähtien. Onneksi niin pitkälle ei tarvittu koskaan mennä, eikä tämän ruokavalion myötä varmaan koskaan tarvitsekaan. Mahtavaa että olet päässyt lääkeistä eroon! Jälleen yksi todiste siitä, kuinka paljon ruokavaliomuutoksella saa aikaan. Tsemppiä syksyyn!
Kommentoin jo äsken jotain toista tekstiä blogissasi, mutta pitää vielä jatkaa tänne. Kuten sinä ja Doris-nimellä kommentoinut henkilö (jonka blogin tarkistan tämän kommentin jälkeen), mullakin on vhh-tausta, joka vaikuttaa vähitellen olevan muuntumassa luomun ja raa'an suuntaan.
Nyt vaikuttaa todellakin olevan käynnissä jonkinlainen hyvinvoinnin, ruokavaliomuutosten ja uuden blogien aalto. Jään seuraamaan!
Lähetä kommentti